perjantai 22. lokakuuta 2010

Kiirettä pitää

On jäänyt korujen tekeminen hetkeksi, kun on ollut muita kiireitä. Vähän olen uusiakin ehtinyt tehdä, mutta tällä hetkellä korut ja kamera majailevat eri osoitteissa, joten kuvia ei vielä ole. Ensi viikolla pitäisi olla aikaa kuvailemiseenkin, silloin on aikaa päivitellä sivujakin ajantasaiseksi. Ridasjärven Päivölässä on menossa taas teatteria, tällä kertaa lavalla Kolme iloista rosvoa. Siellä olen ollut myymässä koruja nyt muutaman kerran. Tänään ja huomenna vielä viimeiset näytökset. Yritän vähän selvitellä onko Hyvinkäällä tai lähikaupungeissa jotain sellaisia tapahtumia ennen joulua, joihin voisi mennä myymään. Mainostelen täällä jos jotain varmistuu.